torstai 16. lokakuuta 2014

Valtakunnansarjan 1. kierros 11.10.2014 Tammisaaressa

Viime lauantaina 11.10 pelattiin Valtakunnan sarjojen 1. kierros Tammisaaressa. Keliolosuhteet olivat haastavat ja tulostaso jäi kovin alhaiseksi kaikkien osalta. Vain yksi paritulos saatiin aikaiseksi kierroksella!

Ensimmäinen ottelumme HVV vastaan oli tiukkaa vääntöä ja onnistuimme viemään voiton luvuin 724-691. Toisessa pelissä syntyi kierroksen ainoa paritulos, mutta valitettavasti vastustajallemme! City B vei voiton 679-801. Huomioitavaa oli se, että siinä, missä meillä jäi keiloja pystyyn, kaveri pelasi puhdasta peliä joukkueen voimalla 5 ja puoli ruutua.

Kolmas peli meillä oli Tuusulan Hylsy 2 vastaan, joka nimensä mukaisesti oli matkassa kakkosjoukkueella, sillä olivat joutuneet antamaan pari kaveria vahvistamaan ykkösjoukkuettaan. Peli meille selvästi 571-756.

Neljännessä pelissä vastaan tuli Tikkurilan TIKS, jossa käytännössä kaksi kaveria vahvoilla parituloksillaan pitivät joukkueen meitä hieman edellä. Hävisimme pistein 700-655.

Viimeisessä pelissä vastaan tuli Tammisaaren FP:n kakkosjoukkue ja peli eteni tiukasti ysiruutuun asti, jossa saimme mahdollisuuden varmistaa voiton, sillä vastustajan kaksi pelaajaa teki tyhjän - valitettavasti niin
myös meilläkin ja ratkaisu meni viimeiseen ruutuun - lopuksi aivan ankkureille asti! Kari teki meillä ehjän lopun ja vastustajan ankkurilla oli ysiruudussa kaato alla. Tekemällä loppuun kaksi kaatoa, olisi FP2 vahvistanut voiton,
mutta onneksi tuli vain yksi kaato ja tiukka ottelu meidän voittoomme pistein 740-742.

Kuten alussa jo tuli todettua, oli tulostaso alhainen ja jäimme omasta normaalista  tasostamme tällä kierroksella poislukien varma ankkurimme Kari Toivonen, joka pelasi kaikki 5 peliä keskiarvolla 192.40 ja Jussi Hirvikallio, joka pelasi 3 peliä 183.67 keskiarvolla.

Alla vielä linkki tarkempiin tuloksiin:
http://tulokset.keilailu.fi/printpdfindex.php?reportid=70&id=1030&id4=1&id7=&id6=5


maanantai 13. lokakuuta 2014

Steelers siirtyy blogitekniikan aikakaudelle

Uretaaneista hybrideihin.

Steelersin tiedotus laajenee hiljalleen sähköpostista Bloggeriin.

Lisää sisältöä luvassa lähikuukausina.