sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Valtakunnansarjan 4. kierros Tikkurilan keilahallissa

Lauantaina 7.2. pelattiin Tikkurilassa valtakunnansarjan 4. kierros. Steelers lähti matkaan joukkueellaan Marcus, Harri, Teemu, Kari ja Antti.

Ensimmäinen ottelu Tikkurilan haastavissa olosuhteissa pelattiin ennakkoon vaikeaksi vastustajaksi ennustettua kotikentällään pelaavaa TIKSiä vastaan. Ensimmäisessä ottelussa joukkueen kokoonpano oli Marcus, Harri, Teemu ja Kari, Antin jäädessä peukalo- ja ajoitusongelmien johdosta vaihtopenkille. Parhaiten radat sai haltuunsa Harri, joka löi taululle komean tuloksen 231, joukkueen pelatessa puhtaan tuloksen 745. Kotikenttäedusta nauttiva TIKS jäi 680 pisteeseen, ja bonukset päätyivät Steelersin sarakkeeseen.

Toiseen otteluun lähdettiin edellisen matsin viimehetken vaihdon johdosta joukkueella Marcus, Harri, Antti ja Kari. Melko tasaisena joukkueena pelasimme tuloksen 767, paras sarja jälleen Harrille (208). Vastustajaksi astellut HylSy 2 ei oikein saanut peliään kulkemaan, lopputulos heille 616. Voitto ja bonukset Steelersille.

Tammisaaren toivoja (FP2) vastaan Steelers päättäväisesti jatkoi samalla joukkueella. Marcuksen paukuttaessa ensimmäisen ruudun jälkeen 9 kaatoa pötköön oli muun joukkueen helppo vain varmistella riittävä joukkuesarja. Ottelun lopputulos 787-644, bonukset Steelersille, paras sarja Marcukselle (257) ja Harrillekin kelpo sarja (202).

Vuorossa päivän tärkein ottelu, vastassa HVV. Oletettavasti ottelusta ei Vauhti-Veikkojen läsnäollessa vauhtia puuttunut, ja onneksemme sitä oli enemmän Steelersillä. Bonarit Steelersille luvuin 788-698. Olosuhteisiin nähden komeasta tuloksesta pitivät huolen Harri (257) ja Kari (211). Kymppiruutuun lähinnä haulikkoammuntaa muistuttaneista suorituksistaan tympiintyneen Antin tilalle vaihdettin Teemu.

Päivän viimeiseen otteluun pallonpalautinta jakamaan saapui lohkon kolmantena majaillut City B kolmen ottelun voittoputken rohkaisemana. Eipä silti, Steelersin voittoputki oli kestänyt tähän mennessä 15 ottelun ajan. Näistä asetelmista lähdettin kuluneita ratoja haastamaan. Puolivälissä näytti jo siltä, että City B on selkeästi tullut tähän otteluun paremmin valmistautuneena, kaatoja tuntui heillä riittävän. Yhdeksännen ruudun jälkeen, kunhan saatiin selko pistelaskujärjestelmän epäjärjestelmällisyydestä, oli peli täysin auki. Steelersin voittoon kaivattaisiin kuitenkin muurattuja kymppiruutuja ja vastustajalta pientä apua. Kymppiruudussa pistelaskujärjestelmän epäjärjestelmällisyyden vuoksi jännitettiin loppuun asti, ja vasta Karin saatua kymppiruudun toisessa heitossa kaadon jälkeen 9 keilaa pois uskallettiin, vastustajan vielä epäröidessä, myöntää tappiomme. Ottelu päättyi siis lukemin 752-781. Steelersin parhaan sarjan palkinto jäi tässä jakamatta - Marcus ja Kari pelasivat molemmat 216.

Haastavien olosuhteiden Tikkurilassa kierroksen paras joukkuesarja oli Steelersin 788 ja paras henkilökohtainen sarja Marcuksen ja Harrin molempien tekemä 257.

Kierroksen pelaajana tällä kertaa Harri Utter, ka 209,80. Toiseksi paras pelaaja Marcus Iiskola, ka 207,80.

Sarjataulukon kärki näyttää nyt tältä:
1. Steelers
2. HVV, -883
3. City B, -990

Kierroksen tulokset

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin...

 


perjantai 6. helmikuuta 2015

Trion 1. divisioona Tapanilassa

Helmikuun 1. päivä heitettiin Trion 1. divisioonaa Tapanilassa joukkueella Mikko Hyvärinen, Jussi Hirvikallio ja Marcus Iiskola – tällä kertaa tosin vain 3 sarjaa Bombersia vastaan. Iskukykyä oli, mutta osan joukkueesta ollessa Rauman vierailulla Hyvärinen oli uusi joukkueessa.

Tuttuun tapaan Marcus pommitti taululle lukemat 211, 189 ja 216; kunnon ankkurin ottein vaikka pallovalinnan kanssa oli vähän miettimistä. Hirvikallion normaalille pelilinjalle keli ei oikein tainnut sopia parhaalla tavalla, mutta tulos oli silti Jussille kohtuullinen: 164, 190, 158. Mikko osui välillä taskuun mukavasti, mutta harjoituksen puute näkyi (tuttuun tapaan) helpoissa misseissä ja väärässä pallovalinnassa paikon kanssa. Silti reippaasti yli oman keskiarvon: 164, 210, 173. Toiseen sarjaan tulikin joukkueelle paritulos 621, mutta valitettavasti muuten Bombers ankkurinsa vireen ansiosta vie muuten pisteet kotiinsa.

Sarjatilanne

Henkilökohtaiset tulokset